Henkilöarviointi osana rekrytointia
Milloin henkilöarviointia käytetään?
Henkilöarviointia voidaan käyttää rekrytoinnin eri vaiheissa, esimerkiksi silloin, kun rekrytointiprosessissa on mukana muutama kandidaatti ja rekrytoiva taho kaipaa lisätukea rekrytointipäätöksen tekoon.
Henkilöarvioinnin tavoitteena on saada lisätietoa kandidaatin työpersoonasta, todennäköisestä käyttäytymisestä sekä työhön liittyvistä motiiveista ja arvoista.
Tulokset yhdistettynä syvähaastatteluun vahvistavat usein jo syntyneitä ajatuksia kandidaateista, mutta ne voivat myös tuoda esille jotain, mitä rekrytoiva taho haluaa vielä selvittää kandidaatin kanssa ennen lopullista päätöstä. Henkilöarviointi antaa lisäksi esihenkilölle arvokasta tietoa myös uudesta tiimiläisestä: miten esihenkilönä sitoutan ja johdan häntä, ja mitkä asiat ovat juuri tälle henkilölle tärkeitä työympäristössä. Kandidaatille puolestaan arviointi antaa huomioita ja vinkkejä esimerkiksi oman kehittymisen tueksi.
Henrico Digitalin käyttämä menetelmä
Henrico Digital käyttää Aon Assessment -henkilöarviointimenetelmiä, joita toteuttavat Henricon omat sertifioidut konsultit. Persoonallisuuden arviointi perustuu kompetenssimalliin, joka sisältää vain sellaisia kompetensseja, joiden on nähty olevan tärkeitä yritysten menestyksen kannalta.
Online-pohjaiset testit ovat kandidaattiystävällisiä, lyhyitä ja adaptiivisia, ja ne on suojattu huijausyritysten varalta. Kandidaatti suorittaa testit ilman valvontaa etukäteen sovitussa aikataulussa. Aon Assessmentin kansainvälinen analytiikkatiimi tekee jatkuvasti validointitutkimuksia, joissa tarkastellaan yhteyksiä testitulosten ja työsuorituksen, sitoutumisen, pysyvyyden ja monimuotoisuuden välillä. Vertailudatana käytetään suomalaista aikuisväestöä.
Mitä Henrico Digitalin henkilöarviointi pitää sisällään?
Henkilöarviointi sisältää:
-
Työkäyttäytymistä ja persoonaa kartoittavan kompetenssipohjaisen persoonallisuuskyselyn
-
Työperäisiä motivaatiota ja arvoja kartoittavan kyselyn
-
Mahdolliset kykytestit (esim. looginen päättely)
-
Syvähaastattelun.
Henkilöarviointi räätälöidään aina asiakkaan kanssa yritykseen ja tehtävään sopivaksi valitsemalla erityiseen tarkasteluun otettavat kompetenssit sekä mahdolliset kykytestit. Tyypillisesti aloituspalaverista asiakkaan kanssa tulosten purkuun kestää n. 5 työpäivää, riippuen kuitenkin aina kandidaatin aikatauluista. Alta löytyy kuvaus prosessin etenemisestä.
Aon Assessment -henkilöarviointiprosessi
Aloituspalaveri:
Prosessin läpikäynti asiakkaan kanssa. Avainkompetenssien ja kykytestien määrittely.
Asiakas + Henrico
Kandidaatit tekevät online-pohjaiset testit
Henrico
Tulosten analysointi
Henrico
Kompetenssi-pohjainen haastattelu ja palautteenanto kandidaateille
Henrico
Loppupalaveri:
Arvioinnin tulosten läpikäynti asiakkaan kanssa