Muutos on aina mahdollisuus – Vaikeina aikoina edelläkävijät erottuvat joukosta

July 31, 2020

Henrico.digital auttaa pohjoismaisia yrityksiä pärjäämään pelirohkeasti ja ketterästi koronan jälkeisessä digitaalisessa liiketoiminnassa

Henrico Digital auttaa pohjoismaisia yrityksiä menestymään paremmin digitaalisessa liiketoiminnassa koronan jälkeisessä uudessa maailmankuvassa. Toimintatapa on rohkea, ja ketterä yli 20 itsenäisen senior freelancer konsultin voimin.

Henrico Digitalin ydinajatuksena on toimia itsenäisenä, vain senioreista koostuvista, freelancer ammattilaisten verkostona. Henrico tarjoaa ainutlaatuisen palvelukokonaisuuden lähtien verkkokauppojen ja digitaalisten palveluiden strategiakonsultoinnista, operatiiviseen ja taktiseen tuotantotyöhön, digialan ammattilaisten rekrytointeihin ja -suorahakupalveluihin, sekä -koulutuksiin ja seminaariammattipuheenvuoroihin asti.

”Tällaisina aikoina ne yritykset, jotka tekevät ja uskaltavat, tulevat jakamaan markkinoita uudella tavalla. Me olemme täällä heitä varten, ja autamme heitä onnistumaan. ”, toteaa Henrico Digitalin perustaja ja toimitusjohtaja Tomi Pyyhtiä.

Kaupan liiton tuoreen raportin mukaan kotimaisten kauppojen osuus on 60 prosenttia Suomessa tehdyistä vähittäiskaupan verkko-ostoksista. Kotimaisten kauppojen osuus kasvaa meillä nopeammin kuin muualla Euroopassa. Suunta on hyvä, mutta B2B-kaupat ovat keskimäärin kymmenen kertaa suurempia kuin kuluttajakaupat. Suomessa on yhä paljon aliresursoituja B2B-kauppoja. ”Sillä puolella olisi paljon otettavaa”, Pyyhtiä jatkaa.

Toki kilpailu kovenee myös kuluttajapuolella. Amazon rekrytoi jo avainhenkilöitä Ruotsissa. Mikään ei ole kuitenkaan pysyvää, ja myös Amazonin tyyliset jätit tulevat kohtaamaan uutta kilpailua. Digital Native, Vertically Integrated -verkkokauppabrändit ovat online-brändejä, jotka myyvät omia tuotteitansa omissa verkkokaupoissansa. (esim. Casper.com)

Tällaiset toimijat pysyvät kilpailukykyisinä isoja online-jättejä kuten Amazonia vastaan leikkaamalla väliportaat pois ja myymällä itse suoraan verkossa kuluttajille tuotteitansa. He tavoittelevat vain tietynlaisia pienempiä kohderyhmiä ja -kuluttajia, joka auttaakin heitä erottumaan joukosta näiden kohderyhmien keskuudessa. Internet Retailerin mukaan vain omissa verkkokaupoissaan myyvät online-brändit kasvavat melkein kolme kertaa nopeammin kuin keskimääräiset verkkokaupat.

Myös digitaalisen liiketoiminnan prosessit tulevat muuttumaan. Jatkossa itsenäisesti, ja ketterästi toimivat tiimit, tulevat valtaamaan markkinoita. ”Mallia voi ottaa esimerkiksi Supercellin ja Navy Sealsien toimintatavoista, joissa tiimeillä on täysi päätäntövalta toimia ketterästi ja nopeasti. Ne ketkä ovat eturintamassa, tietävät miten toimia. Heillä pitää olla myös päätäntövalta tulikäskyihin”, Tomi toteaa.

”Me olemme asiakkaitamme varten, ja meillä kaikilla on vahvaa hands-on osaamista digitaalisten liiketoimintojen eturintamasta. Osaamisemme avulla pystymme tunnistamaan asiakkaidemme digitaalisten liiketoimintojen strategiset tarpeet, ja miten niihin päästään.” Tomi toteaa.

”Tuomme myös asiakkaiden omien tiimien jatkeeksi vahvat digitaalisen liiketoiminnan tuotantopalvelut, aina verkkokauppojen sisällöntuotannosta, konversio-optimointiin, sekä digitaalisten työkalujen käyttöön asti”, Tomi jatkaa.

Koronan jälkeinen aika on myös kasvattanut merkittävästi verkkokauppaliiketoimintaa. Viimeistään nyt jokaisen yrityksen täytyy miettiä, minkälaisia digialan ammattilaisia omassa organisaatiossa tarvitaan, jotta tulevaisuuden kilpailussa pysytään mukana. ”Meidän yhdistelmämme digiliiketoiminnan osaamisesta, sekä verkkokauppatiimien esimiehenä toimimisesta, antaa meille vahvan taustan digiammattilaisen rekrytoimiselle. Verkostomme onkin laaja, jopa pohjoismaisella tasolla digialan ammattilaista”, Pyyhtiä lopettaa.

Henrico Digital  Henrico Digital on digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijatoimisto. Henrico on erikoistunut digitaalisen liiketoiminnan tuotantopalveluihin, digitaalisen liiketoiminnan strategioihin, sekä digialan asiantuntuntijoiden suorahaku-, sekä suunnittelupalveluihin. Henricon asiakkaita ovat mm. K-Caara, Drop Design Pool, Dingle, Kustannusosakeyhtiö Teos, ja ASML. Henrico on itsenäisten freelancer konsulttien verkosto ja työllistää + 20 digitaalisen liiketoiminnan senior ammattilaista.

How can we help? Please get in touch, we are excited to hear from you!

Related Articles

(Senior) Manager, Data & AI Strategy – Marketing Clinic

Currently, you might have a role of a Data Scientist, Data Engineer or Data Analyst and may want to take a more holistic overview of managing data from a consultative perspective?  Marketing Clinic is a strategy, brand and commercialization...

Verkkokauppamyynnin kehityspäällikkö, Orkla Suomi

Orkla Suomi on maan johtava elintarvikealan yritys, joka tuo suomalaisiin koteihin laadukkaita ja maukkaita elintarvikkeita, herkkuja ja ruokaratkaisuja niin arkeen kuin juhlaan. Toimimme neljällä eri paikkakunnalla, joista meillä on tuotantoa kahdessa. Vastuullisuus...

eCommerce Manager, Werner Söderström Osakeyhtiö

Kiehtooko kirjallisuus ja verkkokaupat? Haluatko päästä luotsaamaan uutta kuluttaja-asiakkaille suunnattua kirjojen verkkokauppaa ja vastaamaan sen myynnistä, kaupallisesta kehityksestä ja kasvusta? Werner Söderström Osakeyhtiö tunnetaan laatukirjallisuuden...