Henrico Digital ja Affektia aloittavat yhteistyön

elokuu 14, 2020

Yhdessä pystymme palvelemaan kokonaisvaltaisemmin asiakkaitamme digitaalisen liiketoiminnan kehittämisessä myös 3D visualisoinnin, animoinnin, sekä teknisten ratkaisujen avulla

“Tässä ajassa pelirohkeus ja ketteryys ovat uusi normaali. Ne yritykset, jotka liikkuvat pelirohkeasti ja nopeasti, tulevat voittamaan huomisen liiketoiminnassa. Me haluamme auttaa heitä onnistumaan siinä. Uskomme myös, että yhdessä olemme enemmän, ja tämän takia halusimme kumppanoitua Affektian kanssa. Heidän ammattimainen osaamisensa 3D visualisoinnista, -animoinnista ja teknisistä kyvykkyyksistä vakuuttivat meidät.”, kertoo Henrico Digitalin perustaja ja vetäjä Tomi Pyyhtiä.

Vanhan sanonnan mukaan kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Näin ollen liikkuva kuva vastannee miljoonaa sanaa. Markkinointivideo tai verkkokaupan tuotevideo ovat erinomaisia tapoja rakentaa mielikuvia tuotteista ja palveluista.

Kun taas 3D animaatioiden vahvuudet ovat niiden monipuolisuus ja rajattomuus. 3D animaatiot ovat myös perinteiseen videotuotantoon verrattuna kustannustehokas vaihtoehto esimerkiksi tuote-esittelyille tai tehokas ratkaisu kokonaisten konseptien visuaaliseen viestintään.

Verkkokauppojen sisältöjen monimuotoisuuden tarve kasvaa ja tulee kasvamaan jatkossa. Panostamalla laadukkaaseen animoituun tai liikkuvaan kuvaan pystyy erottumaan joukosta, ja rakentamaan laadukkaampaa, informatiivisempaa ja syvällisempää asiakaskokemusta verkkokaupan asiakkaille. Ne verkkokaupat, jotka panostavat nyt laadukkaaseen sisältöönsä pystyvät valtaamaan markkinaosuuksia nopeasti.

“Affektia on kumppanisi, kun haluat erottuvaa, näyttävää ja puhuttelevaa visuaalista suunnittelua viestintääsi. Me mahdollistamme villeimmätkin ideasi. Toteutamme ketterästi 3D-visualisoinnit, animaatiot ja erikoisemmatkin teknologiaratkaisut tarpeisiisi.”, kommentoi Affektian toimitusjohtaja Alexey Lungu.

Lisätietoja:

Tomi Pyyhtiä
Founder & CEO, Henrico Digital
+358 50 388 4106
pyyhtiatomi@gmail.com 

Alexey Lungu
CEO, Affektia
+358 50 598 8844
alexey.lungu@affektia.fi

Henrico Digital on digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijatoimisto. Henrico on erikoistunut digitaalisen liiketoiminnan tuotantopalveluihin, digitaalisen liiketoiminnan strategioihin, sekä digialan asiantuntuntijoiden suorahaku-, sekä suunnittelupalveluihin. Henricon asiakkaita ovat mm. K-Caara, Drop Design Pool, Dingle, Kustannusosakeyhtiö Teos, ja ASML. Henrico on itsenäisten freelancer konsulttien verkosto ja työllistää yli 20 digitaalisen liiketoiminnan senior ammattilaista.

Affektia on animaatioihin, 3D visualisointiin, sekä teknologisiin projekteihin erikostunut yritys. Affektian asiakkaita ovat mm. Business Finland, Ukko.fi, Ikea, Samsung ja Fluido. Affektia palvelee asiakkaitaan tehokkaasti ja ketterästi, jonka tulokset puhuvat puolestaan.

Miten voimme auttaa? Ota yhteyttä, kuulemme sinusta mielellämme!

Related Articles

Feedback Product Owner – Kesko

Feedback Product Owner – Kesko

Haluatko olla luomassa unohtumattomia asiakaskokemuksia? Onko intohimonasi tuoteomistaminen ja haluatko johtaa yhtä Suomen suurimman asiakaspalautealustan kehitystä? K-ryhmä etsii nyt Asiakastiedon hallinta ja datapalvelut -tiimiin Feedback Product Owneria vastaamaan...

Web Analyytikko – Ilmarinen

Ilmarisen perustehtävänä on huolehtia asiakkaidensa työeläketurvasta. Suomen johtavana työeläkevakuuttajana vaikutamme toimialan kehitykseen ja työelämän uudistumiseen omalla esimerkillämme joka päivä. Huolehdimme yli miljoonan suomalaisen työeläketurvasta ja se on...

Senior Project Manager – Kojamo

Senior Project Manager – Kojamo

Uusiutuminen digitalisaatioratkaisuin on yksi tärkeistä strategisista painopisteistämme  2023. Strategiamme tueksi haemme kokenutta projektipäällikköä rakentamaan Kojamon  uudistumista digitalisaation ratkaisuin. Tämä tehtävä sopii sinulle erityisen hyvin,...