
Kuusi vuotta teollisuuden digitalisaatiota digijohtajana. Määrätietoinen urasuuntaus ”takaisin” teollisuuteen, ajatuksella miten tuon edelläkävijäaloilta digitaalisuuden kokemuksia ja käytäntöjä. Edelläkävijäaloilla tehtäväni eivät ole olleet digiä diginä, kuten vuoteni teollisuudessa. Digitaalisuus on ollut sopivasti sekoitettuna liiketoiminnan kehittämiseen, kasvuun ja kaupallisiin johtotehtäviin. Näin kävi myös teollisuudessa, koska digitaalisuus ei toimi omana saarekkeenaan.
Kodin alustaliiketoiminta, rahapelaamisesta viihdettä, printtereistä tulostamiseen palveluna, neljän tunnin toimitusajan verkkokauppa, henkilövuokrauksen globaali verkottumis- ja itsepalvelualusta, jne. vain muutamia poimiakseni. Alasta välittämättä aina samat haasteet: miten ideasta toteutukseen, sovitus nykytekemiseen, myyntimallin rakentaminen, miten markkinoidaan, miten johdetaan, skaalaaminen, miten käytetään sopivinta teknologiaa, yms. Samalla kun oppii työssä, on halunnut oppia eri lähteistä, miten muualla. Erityisesti tutkimukset ja opit ”Digitaalisen transformaation menestystekijöistä ja esteistä” ovat tuntuneet korkealentoisilta ja konsulttimaisilta. Syntyi halu kirjoittaa omista kokemuksista ja opeista, ensimmäistä kertaa suomeksi.
Keiden palveluksessa opit kertyvät ovat vain pieni osa. Isoin osa kokemuksista syntyi tapaamalla satoja asiakkaita, toimittajia, kilpailijoita ja käymällä tuhansia keskusteluita. Yksi asiakaskeskustelu Brasiliassa, toinen Thaimaassa ja kolmas kumppanin kanssa Kanadassa. Viisikymmentä keskustelua ja kehitystä eri vaiheissaan ko. yhdestä aihealueesta, antaa jo kattavaa kuvaa, miten ihmiset ovat samoissa haasteissa ympäri maailman.
Yhdenmukaisesti ajatteleva, sitoutunut ylin johto?
Yleisimmin listattu digitaalisen transformaation onnistumisen edellytys on ”ylimmän johdon sitoutuminen”. Ylin johto käsitellään yhtenä joukkona, jotka omaavat kaikki saman sitoutumisen asteen. Totuus on, että ylin johto (hallitus, toimitusjohtaja, ”ylin” johtoryhmä) koostuu yksilöistä, ketkä omaavat vaihtelevat kokemustaustat, osaamiset ja motiivit… olla ”sitoutuneita”.
Digitaalisesta transformaatiosta innostunut, aluetta aidosti ymmärtävä ja hyödyt näkevä (ja kokenut) johtaja voi olla aidosti sitoutunut. Pintapuolisen ymmärryksen omaavalle sitoutuminen on vaikeaa – ”en ymmärrä mihin konkreettisesti sitoudun”. Molemmat äänestävät ryhmäpäätöstilanteessa ja -paineessa ”kyllä”. Molemmilla yhtä monta ääntä. Digitaalinen transformaatio voi johtaa myös oman johtajaroolin vähentymiseen tai jopa poistumiseen. On vaikeaa olla aidosti sitoutunut, jos pelkää oman tehtävänsä puolesta.
Edeltävä on johtamisen dynamiikkaa, joka ei rajoitu digitaalisiin transformaatioihin, vaan kattaa kaiken uudistumisen ja muutokset. Nyt fokuksena on mihin digitaalisessa transformaatiossa pitää ylimmän johdon olla sitoutunut JOS… Teollisuudella on tavoitteena samankaltaiset liiketoimintahyödyt kuin kuluttaja-, teknologia- ja IT-yhtiöissä, jotka ovat vuosia edellä digitaalisuuden hyödyntämisessä. Alla muutamia isoja kipupisteitä, joita edelläkävijät ovat ratkoneet. Blogini no 2 käsittelee ”astetta helpompia” kipupisteitä.
Digitaalinen transformaatio on vuosia kestävä liiketoiminnan systeemimuutos
- Transformaatio ei ole transformaatio, jos se ei muuta vallitsevia ”miten meillä tehdään liiketoimintaa” periaatteita ja tapaa tehdä (”Jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu”)
- Transformaatio on vaikeaa, jos ennalta on määritetty ”rajataan se näin ja seuraaviin ”lista asioista” ei saa koskea. Rajat voivat olla myös piilossa, transformaation törmätessä niihin
- Sitoutuminen tunnistamaan ja ratkomaan ongelmakohtia, kun transformaatio kohtaa ”näin tämä nyt meillä vain tapahtuu ja on päätetty” periaatteita ja käytäntöjä
Kaikkea ei tarvitse omistaa – ”Palveluna” luo pohjan jatkuvalle kehittämiselle, parantumiselle
- Yrityksemme ei tarvitse omistaa kaikkea – laitteita, teknologiaa, ohjelmistoja – Voimme ostaa sen palveluna tai maksaa vain, kun käytämme niitä.
- Edeltävä kääntäen: Teollisuuden toimittajana tarjoamme ratkaisuja palveluna (SaaS, Pay for x), joissa rahavirta ja kannattavuus syntyvät (vuosien kuluessa) asiakkaidemme käyttäessä ja arvostaessa ratkaisumme toimivuutta ja tuloksellisuutta
- Sitoutuminen osan kertakaupasta muuttumiseen palveluliiketoiminnaksi ja tästä aiheutuva alkuaikojen (vuosien) tulokuoppa. (Edelläkävijät ratkovat kuopan rahoitusratkaisuin)
- Sitoutuminen, esim. omaa tuotantoketjua kehitettäessä, vaatimaan toimittajilta jatkuvasti kehittyviä nykyaikaisia ja tuloksellisia ratkaisuja (ja siksi ostaen niitä palveluna)
Kaikki nykyiset ohjelmistot eivät ole digitaalisuutta. Vanhentunutta IT-arkkitehtuuria
- Teollisuudessa on käytössä ja tarjolla (paljon) vanhentuneita ohjelmistoja. ”Kyllä se riittää meidän asiakkaillemme ja henkilöstölle, emmehän ole mikään kuluttajayritys”.
- Vanhat, vaikeakäyttöiset (ja paikalliset) ohjelmistot, asiakkaille tai henkilöstölle, on korvattava tai uudistettava. (Tulevia blogeja: Ohjelmisto ei ole Digitaalinen palvelu)
- Hyvä uusi ei voi pohjautua vanhentuneeseen IT-arkkitehtuuriin, on uudistuttava
- Sitoutuminen että meillä on laatuvaatimus ”nykyaikaisuudelle” ja käytettävyydelle
Panostukset datan hyödyntämiseen ratkaisuissa, asiakaskokemuksessa ja johtamisessa
- Teollisuudessa datan rooli vielä liiaksi ”oman liiketoiminnan raportointia tukeva”
- Digitaalisuus kulttuurina, digitaalinen liiketoiminta ja datan hyödyntäminen ovat naimisissa keskenään. Digitaalinen transformaatio = Datan hyödyntämisen transformaatio.
- Datapohjainen kehittäminen ratkaisujen toimivuudessa, data osana asiakasarvoa, asiakaskäytöksen data-analysointi ja omien prosessien datapohjainen seuranta, analysointi ja kehitys ovat digitaalisen transformaation ydintä, ei ”nice to have” lisähyve
- Sitoutuminen investoimaan data osaamiseen ja datan sisäänajoon liiketoimintaan
Digitaalinen asiakaskokemus on iso osa koko asiakaskokemusta ”miten palvelemme”
- Miltä kaikki digitaaliset kanavat, mediat ja ratkaisut näyttävät, tuntuvat ja koetaan, on v. 2021 iso osa palvelukokemustamme, ei irrallinen lisä varsinaiseen liiketoimintaan
- Sitoutuminen, että digitaalinen transformaatio uudistaa ja nostaa ensin esiin miten paljon asiakkaiden asiointi – ostaminen, käyttäminen, asiakasarvon ymmärtäminen, kommunikointi – myös teollisuudessa tapahtuu digitaalisuutta hyödyntäen.
Sitoutuminen investoimaan ja vaatimaan tuloksellista kehitystä
- Usealle teollisuuden yritykselle digitaalisuus on merkinnyt, käytännön tasolla, joukkoa pilotteja ympäri organisaatiota ja tehtaita. Systemaattinen roll-out takkuilee.
- Usealle teollisuuden yritykselle digitaalisuutta on kehitetty käyttämällä toimittajia, konsultteja mutta välttelemällä oman digitaalisuutta osaavan henkilöstön palkkaamista
- Sitoutuminen vaatimaan tehdas tehtaalta, yksiköstä yksikköön, monistettavia tuloksia
- Sitoutuminen vaatimaan tuloksia nopeasti, ei vuosikalenterissa
- Sitoutuminen investoimaan osaamiseen. Jokainen digitaalisuudessa edistynyt kuluttaja- ja teknologiayritys omaa muotoilijoita, ohjelmoijia, arkkitehteja, dataosaajia, ratkaisumyyjiä, yms. Jos heitä on tähän mennessä tarvittu edistyksellisissä yrityksissä, niin miten ja millä logiikalla teollisuus voisi välttää tämän investoinnin?
Teollisuudessa on totuttu, isojen investointien toimintamaailmassa, että kaikelle on oltava suora takaisinmaksuaika ja tuotto. Mitä tarkemmin investointi on kyetty rajaamaan, sen tarkemmaksi on saatu tuottolaskelma. Digitaalinen transformaatio on moniulotteinen systeemimuutos. Eri alueet ja osakokonaisuudet voidaan tarvittaessa kehittää erillään, mutta ne omaavat systeemisiä riippuvuussuhteita. Ali-investointi tai investoimattomuus alueeseen A (ei omaa suoraa takaisinmaksuaikaa), johtaakin (yllättäen) alueen B ontumiseen, vaikka B:n oli laskettu ”maksavan itsensä takaisin ajassa X”.
Digitaalinen transformaatio omaa useita alueita joihin suoraviivaisen tuottolaskelman määrittäminen on vaikeaa. Ainoa keino on, että ylin johto omaa hyvin konkreettisen näkemyksen ”miltä tulevaisuuden operaatiot ja asiakasarvo näyttävät ja tuntuvat”. Mitä meidän on kehitettävä, että tavoiteltu tulevaisuus toteutuu? Olenko minä johtajana sitoutunut, uskonko tähän tulevaisuuden näkemykseen ja vaadittuihin investointeihin? Sitoudun myös ”mitä en ymmärrä tai mihin en usko”, niin nostan käteni ylös ja kerron sen ääneen. Sitoudun että muutoksemme on positiivinen ja luo hyvää energiaa yritykseemme.
Kirjoittaja: Mikko Marsio, Henricon Freelancer-verkoston jäsen.
Mikko Marsio
SVP/VP I Board member I Sales & Marketing I P&L I Growth Acceleration I GM for Digital Business & Software I New Business I Solutions & ServicesPublished
Alkuperäinen artikkeli: lue lisää